Jasmin Niemelä / 22.8.2025
Terveisiä Tanskasta!
Sain mahdollisuuden lähteä kahdeksi viikoksi Tanskaan Camilla Stormontin tallille. Tallilla on pienimuotoista ratsastuskoulutoimintaa, yksityishevosia sekä koulutukseen tulleita hevosia. Reissu tarjosi paljon ajateltavaa sekä uusia näkökulmia, jotka haluan jakaa nyt myös teidän kanssanne!
Hatunnosto suomalaisille hevosenomistajille
Maisemanvaihdos näytti hyvin selvästi sen, kuinka hevosen pitäminen on monin paikoin haastavampaa Suomessa kuin Tanskassa. Vaikka Tanska on yleisesti ottaen melko kallis maa, niin tallivuokran osalta saattaa päästä puolella siitä hinnasta, mitä hevosenpito Suomessa maksaa. Hevosten kanssa on myös paremmat mahdollisuudet harrastaa ilmaston puolesta, kun talvet ovat leudompia ja kesällä on monesti sen verran tuulista, että paarmat ja ötökät eivät niin häiritse.
Siinä missä moni Suomessa tuskailee ravintoarvoiltaan epäsopivan heinän ja oljen kanssa, on hyvälaatuista korsirehua helpompi löytää Tanskassa. Tämä mahdollistaa sen, että hevosia voidaan helpommin pitää vapaalla heinällä. Jos vapaa heinä ei ole mahdollisuus, niin ainakin voidaan täydentää heinäruokintaa hyvälaatuisella oljella ja tarjota näin hevosille hyvät mahdollisuudet täyttää pureskelun tarvettaan sekä kokea itsensä kylläisiksi. Toki Tanskassakin varmasti ajoittain joutuu näkemään vaivaa hyvän korsirehun löytämiseksi, mutta ainakin tämän kokemuksen perusteella tilanne näyttäytyi helpompana kuin Suomessa.
Hevosten tarpeiden tyydyttyminen syömiseen liittyvän käyttäytymisen osalta näkyi myös hyvin selvästi ruokapalkalla koulutettaessa, sillä ruokaan liittyvää turhautumista en koko reissuni aikana nähnyt juurikaan koulutustilanteissa. Ero Suomeen on suuri, sillä täällä hevosille täytyy turhautumisen välttämiseksi monesti kouluttaa varsin perinpohjaisesti, kuinka ruokapalkan kanssa toimitaan.
Tulenkin itse luultavasti jatkossa kiinnittämään yhdessä asiakkaideni kanssa entistäkin enemmän huomiota siihen, millaiset ruokintakäytännöt heidän hevosillaan on. Niissä tilanteissa, missä ruokintakäytäntöihin on mahdollista vaikuttaa, on optimaalisen ruokintatavan löytäminen huomattavasti tehokkaampi ratkaisu kuin kouluttamisen keinot. Sopivien ruokintakäytäntöjen myötä paitsi hevosen kanssa toimiminen helpottuu, mutta se voi myös tuoda valtavan parannuksen hevosen hyvinvoinnin tasoon sekä elämänlaatuun.
Oli miten oli, täytyy nostaa hattua suomalaisille hevosenomistajille! Niin vaan täällä silti harrastetaan yhdessä hevosten kanssa - niin luistinradalta vaikuttavia pohjia, hullua heinärallia sekä jatkuvasti nousevia hintoja uhmaten.
Ruokapalkan käyttö koulutus- ja ratsastuskouluhevosten kanssa
Oli erittäin mielenkiintoista nähdä, kuinka mutkattomasti koulutuksessa olevien hevosten kanssa käytettiin ruokapalkkaa (positiivinen vahviste) yhdistettynä kevyeen paineeseen ja sen poistoon (negatiivinen vahviste). Hevosten koulutus oli hyvin monipuolista - ratsutusta, juoksutusta, lastausta, siedättämistä eri asioihin, maastoilua ja hoitotoimenpiteitä. Kaikkea näistä pääsin myös itse kouluttamaan vierailuni aikana. Olikin aivan mahtavaa saada keskittyä tuo kaksi viikkoa täysin hevosiin ja nähdä koulutuksessa olevien hevosten edistyminen tuona aikana.
Vierailuni aikana tallilla pyöri myös kesäleirit, joissa niissäkin ruokapalkan käyttö oli sujuvasti osana tekemistä. Osalla leiriläisistä oli mukanaan omat hevoset ja niin hevoset kuin heidän omistajansakin pääsivät leirin aikana tutustumaan ruokapalkan käyttöön. Leireillä oli myös ihanan monipuolinen ohjelma - ratsastus ei välttämättä ollut pääosassa, vaan ohjelmaan sisältyi myös teoriaa, demoja, talliaskareita, hevosagilityä sekä maastolenkkejä taluttaen. En tiedä löytyykö Suomesta ratsastuskoulua, jossa käytettäisiin järjestelmällisesti ruokapalkkaa kaikilla tunneilla, mutta tämän paikan toiminnasta voisi ehdottomasti hakea oppeja! Mielelläni myös itse niitä jaan, mikäli siellä on joku ratsastuskoulun omistaja tätä tekstiä lukemassa.
Sama heinäpelletti ja samat vanhentuneet ohjeet
Oli myös hauska huomata useita samankaltaisuuksia. Tallilla käytettiin ruokapalkkana tismalleen samaa heinäpellettiä, kuin mitä itse usein käytän. Hevosten jumppaharjoituksia varten tallilla oli myös täysin samanlaiset jumppapatjat, kuin minullakin tallilla Suomessa omien treenikavereideni kanssa. Pääsin kuitenkin sukeltamaan entistä syvemmälle jumppapatjojen käyttämisen hyötyihin, kun proprioseptiikkaan (tuntoaistiin) perehtynyt eläinlääkäri oli opettamassa yhdellä leireistä. Tämä oli aivan supermielenkiintoista!
Kyseisen eläinlääkärin luennolla sain huomata senkin, että myös vanhentuneet ohjeet olivat samat Tanskassa sekä Suomessa. Eläinlääkäri nimittäin mainitsi vanhan suitsien sovittamiseen liittyvän ohjeen “poskihihna on oikealla korkeudella, kun hevosella on kaksi ryppyä suupielessä” ja totesi sen olevan aivan väärää tietoa. Tunnistin tämän ohjenuoran lapsuudestani ja Instagramissa tekemäni kyselyn perusteella niin tunnisti moni muukin. Todettakoon nyt siis tosiaan kuitenkin, että ohje on vanhentunut. Emme halua hevosen suuhun kohdistuvan jatkuvaa painetta, joten ryppyjä suupielissä ei tulisi tavoitella. Sen sijaan voi esimerkiksi kokeilla säätää poskihihnat hyvin löysälle ja antaa hevosen asetella kuolaimen suuhunsa sopivaan kohtaan. Kuolain ei saisi roikkua, mutta sen ei tulisi myöskään vetää suupieliä. Tämä siis silloin, kun kuolaimet ovat käytössä. Tällä tallilla kuolaimia ei juurikaan käytetty, ellei se ollut koulutuksessa olevan hevosen omistajan toive.
Ylipäätään tuntui siltä, että samat puheenaiheet ovat pinnalla niin Tanskassa kuin Suomessakin. Hevosen hyvinvointi, ruokapalkan käyttäminen kouluttamisessa ja hevoselle valintojen mahdollistaminen ihmisten kanssa tehdessä. Näinkin paljon yhteneväisyyksiä omassa kouluttamisessani ja siinä, kuinka Camilla toimi omien hevostensa kanssa.
Suomessa on laadukas eläintenkouluttajan tutkinto
Juttelin reissuni aikana myös siitä, millaisia mahdollisuuksia Tanskassa on kouluttautua hevosalalle. Ilmeisesti eläintenkouluttajan tutkintoa ei ole tarjolla. Vastaavat tiedot täytyy siis monesti hankkia muita reittejä ja kenties ulkomailta. Tämä - sekä myös aiemmat kokemukseni hevostiloilta ulkomailla - on saanut minut arvostamaan enemmän omaa eläintenkouluttajan tutkintoani. Oppilaitosten välillä Suomessa on varmasti jonkin verran eroja, mutta ainakin Taitotalolla sai hyvät eväät tähän työhön. Vaikka koulutusosaamisen kehittämiselle käytännössä olisi hyvä olla enemmänkin tilaa tutkinnossa, niin se antaa kuitenkin hyvät pohjatiedot kouluttamisen teoriaan. Tutkintoon sisältyi myös suhteellisen paljon asiaa teemoista kouluttamisen ympärillä - hyvinvoinnista, käyttäytymisestä ja lajityypillisistä tarpeista.
Kaiken kaikkiaan reissu oli todella mielenkiintoinen ja itseasiassa eläintenkouluttajan tutkinto mahdollisti sen tekemisen. Lisäsin omaan tutkintooni Kanvainvälisessä työympäristössä toimiminen -opintojakson ja sain haettua Erasmus-tuen, joka kattoi valtaosan reissun kuluista. On mahtavaa, että tällaisia mahdollisuuksia on tarjolla ja mielestäni niihin kannattaa ehdottomasti tarttua, jos siihen vain on tilaisuus!